Posts tagged marssi
Isänmaallinen musiikki ei ole vain sinivalkoista – se on myös punaista ja valkoista

Yhteiskunnan historia välittyy voimakkaasti musiikissa. Samalla tavoin kuin esimerkiksi kaunokirjallisuuden, runouden tai kuvataiteen kontekstissa, myös musiikin avulla on mahdollista seurata kansan tai kansakunnan vaiheita. Suomessa kaikille yhteiskuntaluokille avoin julkinen musiikkielämä käynnistyi kansallisuusaatteen nousun myös 1800-luvun lopulla. Tässä vaiheessa kehittynyt vilkas yhdistystoiminta torvisoittokuntineen ja kuorolauluineen huipentui Kansanvalistusseuran järjestämillä laulu- ja soittojuhlilla, joiden tavoitteena oli suomalaiskansallisen identiteetin voimistaminen musiikin avulla.

Read More