Kuva: AJ Savolainen

Photo: AJ Savolainen

 

MuT, FM Saijaleena Rantanen

työskentelee tutkijana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän on musiikin historian tutkija, jonka tutkimukset käsittelevät musiikin sosiaalista ja poliittista historiaa sekä musiikin yhteiskunnallista ja aatteellista käyttöä ja merkityksiä nykypäivässä. Rantanen on tutkinut muun muassa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun taitteen joukkojärjestäytymiseen liittyvää musiikkikulttuuria, esimerkiksi varhaisen työväenliikkeen sekä raittius- ja nuorisoseurojen musiikkitoimintaa ja sen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tällä hetkellä Rantanen tutkii amerikansuomalaisten siirtolaisten musiikkikulttuuria keskittyen erityisesti amerikansuomalaisten työväenliike-aktivistien toimintaan. Rantasen tutkimusaiheita ovat myös Viipurin musiikkielämä 1900-luvun alussa sekä laulu- ja soittojuhlien alkuvaiheet ja merkitys niin työväenliikkeen kuin kansallisenkin musiikkikulttuurin kehityksessä. Rantanen on ensimmäiseltä ammatiltaan pianonvirittäjä, ja hän on työskennellyt myös opettajana, tapahtumatuottajana, promoottorina ja muusikkona.