Musiikkia koronan aikaan: Sosiaalinen eristäytyminen ja musiikkikäytännöt

 
 

Aviopari kuuntelee BBC :n tanssihetkeä (jazz-musiikkia) radiosta kotonaan Helsingissä 1950-luvulla. Valokuvaaja tuntematon. Kuvalähde: Helsingin kaupunginmuseo.

 

Tämä keskustelumuotoinen bloggaus on saanut innoituksen poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa kolmannes maapallon ihmisistä on Covid19-viruspandemian johdosta paraikaa eristäytyneinä koteihinsa. Keskustelijoina ovat Messengerin kautta musiikintutkijat Henna-Riikka Peltola (JYU) ja Kaarina Kilpiö (SibA/ÅA)

 

Kaarina Kilpiö (KK): Suurkiitos, Henna, että suostuit mukaan keskustelutuokioon! 

Olet tutkinut musiikillisen mielikuvituksen, kuuntelukokemuksen ja surullisen musiikin "käyttöön" tunteidenhallinnassa liittyviä kysymyksiä. Millaisia oman tutkimuksesi kannalta relevantteja piirteitä näet tällä hetkellä meneillään olevassa sosiaalisen etäisyydenoton keväässä?

Henna-Riikka Peltola (H-RP): Kiitos kutsusta! Jos ajatellaan musiikin kuuntelua tunnetyöskentelyn näkökulmasta ns. "välinearvona", niin tämä sosiaalisen etäisyydenoton – tai ehkä paremminkin fyysisen etäisyydenoton – pakko tuo näkyville parikin tutkimuksesta tuttua asiaa: musiikinkuuntelu huomion poisohjaamisen välineenä sekä musiikinkuuntelu henkilökohtaisen reflektion ja merkityksenannon välineenä. Kumpikin on yleisiä musiikinkuuntelun funktioita emootiotutkimuskirjallisuudessa (katso kirjallisuusluettelo alla).

Ensinmainittu tarkoittaa siis sitä, että jos maailman tilanne tuntuu ahdistavalta/kotona pää alkaa ns. hajoilla, on musiikista hyvä hakea eskapismia ja pyrkiä sen avulla viemään huomio muualle emotionaalisesti hankalasta tai raskaasta tilanteesta. Tätähän tietysti tehdään kaikilla taiteen ja viihteen muodoilla, ja mun mielestä vaikkapa media on nyt vastannut tähän tarpeeseen tosi aktiivisesti; esim. Yle järjesti hyvin nopealla aikataululla sen uuden olohuonekonseptin, joka tuo artisteja lähelle virtuaalisten livekeikkojen kautta. Samoin artistit genrestä riippumatta ovat "pyrkineet helpottamaan" faniensa ahdistusta (ja tietysti paikkaamaan omia peruuntuneita keikkojaan) näillä livestreamauksilla, joilla on ollut tosi paljon aktiivisia katsojia.

Tavallaan näiden voidaan nähdä vastaavan myös tuohon toiseen kohtaan, eli jaettuun merkityksenmuodostukseen. Kun koronakriisi koskettaa nyt koko maailmaa, niin musiikin (ja muiden ilmaisumuotojen) kautta voidaan yrittää yhdessä ymmärtää, että mistä tässä on nyt kyse ja minkälaisia tunteita ennenkokemattomaan kriisitilanteeseen voi liittyä.

Kolmas näkökulma on tietysti vielä aktiivisempi yhteisöllisyyden kokemisen ja rakentamisen tapa, mihin vaikka italialaisten ikkunasta laulamisen tai Suomen Darude-tempauksen hetket liittyvät: kun ei voida fyysisesti olla lähellä, musiikin avulla saadaan luotua välimatkan päästäkin tämmöinen ihan konkreettinen jaettu äänellinen tila, jossa voidaan yhtä aikaa yksin ja yhdessä muiden kanssa kokea kuulumisen tunteita ja saada sitä kautta lohtua.

KK: Hyviä huomioita! Minullahan oman tutkimuksen yksi juonne on keskittynyt musiikinkäyttäjien arkikokemuksiin ja musiikkikäytäntöjen henkilöhistoriallisiin kytköksiin. Myös jakamisen käsite on keskeinen. Vaikka se nyt on lähes kadottanut fyysisyytensä, niin vielä Kasettimuistot-tiedonkeruun (2010) vastauksissa oli puhe hyvinkin konkreettisesta jakamisesta: kokoelmakasettien ojentamisesta suoraan vastaanottajalle tai lähettämisestä kirjeitse jonkun alakulttuurin sisällöstä kiinnostuneille jäsenille mihin päin tahansa maailmaa.

Vähän pitemmälle kurkottaen: elämme äänentallentamisen aikakautta ja sen päälle vielä digikuuntelun kukoistusta. Musiikin kuuntelemisen henkilökohtaisuus tallenteilta avaa määrättömästi enemmän mahdollisuuksia kuin oli tarjolla edellisissä tautikaranteeneissa (esim. ruttoepidemia 1300-luvulla, erilaiset kulkutaudit 1500–1700-luvuilla, isorokko 1800-luvulle saakka). Omien tutkimusaineistojeni mukaan musiikilliset käytännöt ovat vahvasti kytköksissä omaan henkilöhistoriaan: ihmiset ovat voineet viimeistään c-kasettiajasta eteenpäin valita verraten vapaasti, millaisin tavoin he tukevat musiikilla omaa tunteiden-, ajan- tai menneisyydenhallintaansa. Nämä valinnat ovat usein hyvin tietoisia ja muodostavat tärkeän osan persoonallisuutta. 

Tällä hetkellä on selvästi havaittavissa, että näitä tapoja käytetään ja jaetaan pandemia-aikaan sosiaalisesti läheisten mutta myös tuntemattomien kanssa. Spotify-suoratoistopalvelussa on satoja julkisiksi määriteltyjä soittolistoja viruksen ajalle (kuvakaappauksia alla).

Osa näistä on tunnelmaa nostattavia ”party”-teemaisia tai yksinäisyyttä helpottavia, osa taas käytännön pärjäämiseen liittyviä, kuten jumppamusiikkilistoja, rauhoittumiseen johdattavia tai humoristisia. Näyttää myös siltä, että musiikintekijöiden ”olohuone-livet” ja instituutiotason sisällönjaot verkossa (sinfikset, oopperatalot, baletit) olisi tosiaan otettu lämpimästi vastaan. Vastaamattomia kysymyksiä ovat toistaiseksi ne, palvelevatko nämä kaikkia ryhmiä ja millaisen elämyksen verkkoyhteydellä hoidettu jakaminen tuottaa?

 

H-RP: Ootko sinä kuunnellut nyt enemmän musiikkia kuin aiemmin tämän poikkeustilanteen johdosta?

 

KK: Minulla nähtävästi on tullut muutama pienehkö muutos henkilökohtaiseen musiikinkäyttöön. Kuuntelen kuulokkeilla musiikkia oman tutkimustyöskentelyn taustalla pitempiä jaksoja kuin tavallisesti. Syynä on tietysti samoihin tiloihin vetäytynyt arki koko perheen kanssa (=kaksi peruskoululaista ja niinikään etätyöskentelevä puoliso). Samasta syystä kuuntelen myös näemmä kovaäänisempää musiikkia kuin tavallisissa oloissa (=kolmen hengen jakama tutkijahuone). 

Mutta perusrutiinit ovat myös paljon toistuvampia nyt, kun aivan kaikki tapahtuu kotona. Kotitöidentaustakuunteluna tulee tutustuttua uuteen musiikkiin. Näyttää olevan paljon jazzpitoista ja kamarimusiikkia, Spotifysta ja Mixcloudista. Miksiköhän näitä genrejä...? Intuitiivisesti vastaisin, että ehkä haluan päästä osalliseksi uusien ihmisten tapoihin ajatella musiikin välityksellä – nyt kun ei oikein ole mitään mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin reaalimaailmassa. Miten itselläsi?

 

H-RP: Mä kuuntelen nyt ehkä vähän vähemmän kuin normaalisti, koska pääasiassa musiikkia tulee kuunneltua kävellessä työpaikalle ja takaisin, mutta nyt tuo siirtymä keittiöstä työpöydän ääreen on liian lyhyt edes yhden biisin kuunteluun. En siis pysty kuuntelemaan oikein mitään musiikkia, jos joudun tekemään jotain keskittymistä tai ajattelua vaativaa työtä; se lienee pitkän musiikkikoulutuksen mukanaan tuoma kirous. 

Mutta hyvä huomio tuo henkilöhistorian yhteys musiikkikäytäntöihin: sehän toki vaikuttaa tosi vahvasti meidän jokaisen musiikkisuhteeseen ja siihen, milloin ja minkälaisen musiikin ääreen kukakin päätyy.

 

KK: Nähtävästi näin on. Ja myös se, kuinka kukakin käyttää musiikkia eri tilanteita ja tunteita säätelemään, punoutuu henkilöhistoriaan.

 

H-RP: Sosiaalinen jakaminen tuntuu olevan erityisesti musiikin kohdalla monelle tärkeää, ja tätä on selitetty juuri sillä, että musiikki liittyy vahvasti meidän muistoihin ja muihin ihmisiin meidän menneisyydessä ja nykyisyydessä.

 

KK: Sitten on myös musiikinkäyttäjiä, jotka eivät jaa musiikkia – ehkeivät ole koskaan kuunteluhistoriansa aikana jakaneet. Musiikin sosiaalisten ulottuvuuksien merkitys vaihtelee tosi paljon ihmisestä toiseen. Toki valtaosalle ihmisistä on olemassa kommunikatiivinen ulottuvuus, jota halutaan hyödyntää ja joka koetaan hyvin merkittäväksi.

 

H-RP: Mun omassa tutkimuksessa, joka käsitteli musiikin roolia suremisessa, tämä korostui hyvin: musiikin ja siihen liittyvien muistojen avulla voidaan pitää yhteyttä jo edesmenneisiin rakkaisiin, ikään kuin palata ajassa hetkeksi taakse päin ja saada heidät tunnetasolla lähelle.

 

KK: Wow, todella vahva merkityslataus siis tältä kommunikatiiviselta kannalta ajateltuna!

 

H-RP: Joo, musiikki voi toimia tuollaisena "sosiaalisena korvikkeena", jos aitoa kontaktia muihin ei juuri sillä hetkellä ole mahdollista saada. Mun väitöskirjaohjattava Katharina Schäfer väitteli marraskuussa, ja hänen tutkimuksensa käsitteli juuri tätä sosiaalisen korvikkeen teoriaa. Hänen tutkimuksissa kävi ilmi, että musiikki on yleisempi lohdun lähde verrattuna vaikka tv-sarjoihin/elokuviin/kirjoihin juuri niissä tilanteissa, joissa haetaan lohtua yksinäisyyteen tai on koettu joku sosiaalinen menetys. Eli ihmiset harrastaa tämmöistä "social snacking" -tyyppistä toimintaa: sosiaalista nälkää tyydytetään musiikillisen "välipalan" avulla siihen asti, että saadaan "kunnon ruokaa" (=fyysinen kontakti) ja sosiaaliset tarpeet sitä kautta tyydytetyksi. :)

 

KK: Itse asiassa nyt kun ajattelen kasettikirjoittajia, siellä oli useampikin henkilö, joilla nauhoitukset palvelivat edesmenneiden muistelemisen tarkoitusta.

 

H-RP: Musiikkiterapiassa puhutaan musiikista transitionaaliobjektina, joka voi tuoda turvaa muistuttaessaan esim. juuri läheisistä, jotka eivät enää ole saatavilla.

 

KK: Entä yksinäisyyden tunne ja musiikki: tunnistatko omasta tutkimuksestasi tapauksia, joissa musiikin kautta syntyvä kontaktin tuntu musiikin esittäjään (tai muuten sen tekijään) on koettu vahvemmaksi kuin muut kontaktit "todellisiin ihmisiin"? Näin voi tietysti olla vain erityistapauksissa, joissa sosiaalinen kommunikaatio on erityisen kuormittavaa.

 

H-RP: Hmm, äkkiseltään en muista, että ainakaan mun tutkimuksissa musiikki olisi ollut tärkeämpi "henkilö" kuin todelliset ihmiset. Mutta siis kyllä se on varmasti mahdollista, että luo musiikkiin tai johonkin artistiin hyvin vahvan henkilökohtaisen suhteen, joka voi tavallaan olla tyydyttävämpi kuin "oikeat" ihmissuhteet.

Mediatutkimuksissa näihin viitataan käsitteellä parasosiaalinen suhde, joka syntyy helposti vaikka fanien ja artistin välille (tai kenen tahansa julkisuuden henkilön: vaikka Arvi Lind on varmaan monille sellainen "henkilökohtainen tuttu", kun hän vuosikymmeniä tuli tv:n välityksellä omaan olohuoneeseen kertomaan uutisia :) Parasosiaaliset suhteet voivat olla joissakin tapauksissa tyydyttävämpiä kuin suhteet todellisiin ihmisiin siksi, että yksipuolisuutensa johdosta niistä puuttuu se kaikkiin ihmissuhteisiin keskeisesti kuuluva vaara tulla torjutuksi. Siksi vaikka lempimusiikin kuuntelu hankalassa elämäntilanteessa voi olla joillekin turvallisempi tapa käydä läpi ja sanoittaa omia kokemuksia kuin avautua tuntemuksistaan jollekin ihmiselle, joka sitten vähättelisikin niitä tunteita tai sanoisi vastaan ja kieltäisi koko kokemuksen. Lempimusiikki on semmoinen "turvallinen peitto, johon kääriytyä", kuten yksi mun tutkimusaineiston informantti kirjoitti. Ja tämän parasosiaalisen luonteensa johdosta musiikki luultavasti toimii niin hyvin väliaikaisena apuna vaikka yksinäisyyteenkin.

 

KK: Tulkitsenko oikeansuuntaisesti, jos esitän, että musiikilliset käytännöt voivat tässä poikkeustilanteessa keskittyä lähinnä kahta tarkoitusta palvelemaan? Ensinnä se kaikkein näkyvin seuraus koteihin eristäytymisestä, sosiaalisten kontaktien kaventuminen – niin hetkellisten, pinnallisten kohtaamisten kuin myös syvempien ja merkityksellisten. Ja se, millä tavoin tähän kaventumiseen kukakin etsii ratkaisuja musiikin avulla, riippuu hyvin paljon henkilöhistorian kuluessa opituista ja hankituista musiikin käyttötottumuksista. Toiseksi sitten tunteiden ja mielialojen säätelyn kysymykset (ei tietenkään täysin erotettavissa edellä mainitusta). Voiko mielestäsi sanoa, että siinä on havaittavissa enemmän yhteisiä juonteita kuin musiikin sosiaalista puolta katsottaessa? Että samankaltaisissa musiikkiympäristöissä varttuneilla henkilöillä on yhtenäisemmät musiikilliset mieliala- kuin sosiaaliset kytkökset. Käytännössä: on todennäköisempää bongata Spotify-lista ”iloista musiikkia koronaeristykseesi” kuin ”lista joka herättää eloon riparikesäsi ystävyyssuhteet”. Toinen (ilo) on jaettavissa, toinen (musiikin kautta koettu yhteisyys) taas hyvin ahtain reunaehdoin.

H-RP: Varmasti ihmisillä, jotka ovat kasvaneet samassa kulttuuriympäristössä, voi olla samankaltaisia tapoja käyttää ja kuluttaa musiikkia, vaikka toki musiikkimaku on tosi yksilöllinen juttu ja yhteydessä omaan henkilöhistoriaan (ja ehkä jossakin määrin persoonallisuuspiirteisiinkin). Ne, jotka kuuntelevat paljon musiikkia, kehittyvät ihan tutkimustenkin mukaan yleensä hyvin taitaviksi hyödyntämään musiikkia oman elämän ”työkaluksi”, eli että musiikkia käytetään eri tilanteissa eri yksilöllisiin tarpeisiin, vaikka siihen tietoiseen tunteidensäätelyyn. Mutta kyllähän tällaisiin suuriin sosiaalisiin mullistuksiin kiinnittyy helposti joku tietty soundtrack, joka on sitten osaltaan rakentamassa tiettyä sukupolvikokemusta. Eli voihan se olla, että joistain noista Spotify-listoista tai siellä olevista biiseistä jää pysyvästi ”koronamusiikiksi”, joka vielä sitten vuosikymmentenkin päästä muistuttaa ihmisiä kollektiivisesti tästä historiallisesta tapahtumasta. :)

 

 

Lisäluettavaa ja katsottavaa löydät esimerkiksi täältä

Hyperlive-yrityksen toimitusjohtajan ja tutkijan Geoff Luckin blogikirjoitus All Together Now: Why We're Using Music To Get Us Through The Coronavirus Pandemic https://www.linkedin.com/pulse/all-together-now-why-were-using-music-get-us-through-coronavirus

BBC:n lyhyt videouutinen tanssiklubien ja dj-iden live-streamauksesta: https://www.bbc.com/news/av/business-52055789/coronavirus-lockdown-clubbers-go-online-for-music

The Conversation -sivuston tuokiokuvia eristämisen ajan musiikkikommunikaatiosta eri puolilta maailmaa: http://theconversation.com/singing-away-the-coronavirus-blues-making-music-in-a-time-of-crisis-reminds-us-we-belong-133790

Ruttoepidemian aikojen musiikkipitoisesta juhlinnasta ks. esimerkiksi https://www.wqxr.org/story/weird-classical-history-black-death-music-parties/.

Kirjallisuutta

Musiikkipsykologian käsikirjoista erityisesti luvut, jotka käsittelevät tunteidensäätelyä sekä arkipäivän musiikinkuuntelun funktioita.

Louhivuori, Jukka & Saarikallio, Suvi (toim., 2010): Musiikkipsykologia. Atena Kustannus.

Hallam, Susan & Cross, Ian & Thaut, Michael (toim., 2016): The Oxford Handbook of Music Psychology. Oxford University Press.

Henna-Riikka Peltola twiittaa täällä ja Kaarina Kilpiö (harvakseltaan) täällä