Julkaisut – Kaarina Kilpiö
”Auttaa venymään vielä pikkusen lisää”: asiakaspalvelutyötä musiikin kanssa

Palvelutyön arki on yleisintä suomalaista työarkea: liki kolme neljästä suomalaisesta työpaikasta sijoittuu palvelualalle. Alan työpaikkojen ääniympäristöjä määrittää vahvimmin taustamusiikki, erityisesti suurimman toimialan eli kaupan tiloissa. Millaisia taktiikoita ja mahdollisuuksia tämä asetelma tarjoaa ääniympäristötietoisuuden ja työviihtyvyyden edistämistä ajatellen?

Lue lisää
Musiikkia koronan aikaan II: Mitä kuuluu? Äänimaisemallis-musiikillisia huomioita

Tämä keskustelumuotoinen bloggaaminen sai innoituksen poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa kolmannes maapallon ihmisistä oli Covid19-viruspandemian johdosta eristäytyneinä koteihinsa. Kesän alkuun mennessä tilanteeseen on tullut joustovaraa – koululaiset ehtivät palata Suomessa pulpetteihin toukokuun lopussa, ja liikkuminen vapautui yleisestikin hitusen verran. Äänellisesti arki oli silti edelleen huhti–toukokuussa varsin erityislaatuista. Keskustelijoina olivat tällä kertaa Messengerin kautta tutkijat Kaj Ahlsved (ÅA), Meri Kytö (UEF) ja Kaarina Kilpiö (SibA/ÅA)

Lue lisää
Kaarina KilpiöSuoni
Musiikkia koronan aikaan: Sosiaalinen eristäytyminen ja musiikkikäytännöt

Tämä keskustelumuotoinen bloggaus on saanut innoituksen poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa kolmannes maapallon ihmisistä on Covid19-viruspandemian johdosta paraikaa eristäytyneinä koteihinsa. Keskustelijoina ovat Messengerin kautta musiikintutkijat Henna-Riikka Peltola (JYU) ja Kaarina Kilpiö (SibA/ÅA).

Lue lisää