Kuva: Ida Heimonen

 

FM Markus Virtanen

on helsinkiläinen väitöskirjatutkija, säveltäjä ja musiikkitoimittaja. Hänen musiikinhistorian alaan kuuluva väitöskirjaprojektinsa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa on otsikoltaan Säveltävänä naisena maailmassa - säveltäjä Ann-Elise Hannikainen aikakautensa peilinä. Virtanen on aiemmin opiskellut Turun ja Helsingin yliopistoissa pääaineenaan musiikkitiede. Hänen tutkimusintressinsä liittyvät suomalaisen klassisen musiikin historiaan ja etenkin naisten, seksuaalivähemmistöjen ja muiden marginalisoitujen toimijoiden rooliin klassisessa musiikissa.

Virtasen sävellystuotantoon kuuluu kaksi oopperaa, läpisävelletty a cappella -messu, urku- ja vokaalimusiikkia sekä teatterimusiikkia. Viime vuosina Virtanen on ollut erityisen kiinnostunut kirkkomusiikkigenren uudistamisesta ja sen rajojen tarkastelusta. Tästä on osoituksena hänen neliosainen kantaattisarjansa Oman aikamme kirkkovuosi, jossa pohditaan kristinuskon suhdetta muun muassa kapitalismiin, ilmastonmuutokseen ja seksuaalietiikkaan.

Virtanen on työskennellyt musiikkitoimittajana Yleisradiossa vuodesta 2007. Lisäksi hän on tuottanut äänilevyjä ja valmistanut useita nuottieditioita Ann-Elise Hannikaisen teoksista.