Se valtava musiikki mikä täällä on – Maleena Linjaman haastattelu
Säveltäjä, pianisti ja jazz-laulaja Maleena Linjama (s. 1992) haluaa ottaa sävellyksillään kantaa. Erityisen tärkeitä teemoja hänelle ovat luonnonsuojelu ja luontoalueiden säilyttäminen ihmisen lähellä. Linjama haluaa myös tehdä historiallisten säveltäjänaisten työtä tunnetuksi. Jenna Ristilä puhuu Linjaman kanssa muun muassa innoituksen ja ahdistuksen aiheista.
Maleena Linjama toimii nykyisin päätoimisena säveltäjänä. Kuva: Nadi Hammouda.
Tapaan Maleena Linjaman lounaalla Espoon Tapiolassa. Huomaamme pian syömisen sopivan huonosti haastattelutilanteeseen. Puhumme ruoan lomassa sen sijaan pitkään kirjallisuudesta ja elämästä. Jatkamme haastattelua auringon lämmittämällä puistonpenkillä veden äärellä kahvimukit kädessä.
Linjama löysi musiikista oman paikkansa
Linjaman tie muusikoksi alkoi hyvin nuorena – jo kuuden vanhana hän soitti pianoa ja sävelsi ja sanoitti ensimmäisen laulunsa. Linjaman hyvä ystävä puolestaan totesi heidän ollessaan yhdeksänvuotiaita, että Linjamasta tulee pianonsoitonopettaja. ”Minä sanoin, että ei varmasti tule. Sitten lukiossa tajusin, että ei minulla ole mitään muuta vaihtoehtoa, mikään muu ei kiinnosta lähellekään niin paljon kuin musiikki”, Linjama nauraa.
Musiikkiopistosta tie vei pianopedagogin opintoihin Metropolia-ammattikorkeakouluun, missä sovitusopettaja Markku Puro rohkaisi Linjamaa hakeutumaan opiskelemaan myös sävellystä. Kun myös oma äiti kannusti syventymään säveltämiseen, Linjama päätti hakea Sibelius-Akatemiaan. ”Heti kun pääsin Sibelius-Akatemiaan, tajusin, että tämä on se minun paikkani”, Linjama kertoo.
Hän on päätoiminen säveltäjä, mutta pianonsoiton opetus on kulkenut sävellyksen rinnalla läpi uran eräänlaisena selkärankana, jonka Linjama kokee tukevan säveltäjyyttään.
Pianisti Mary Gallén. Lyijykynäpiirros, Akseli Gallen-Kallela 1902. Gallen-Kallelan Museo.
Historiallisten naissäveltäjien elämäntarinat liikuttivat ja ahdistivat
Säveltäminen on selvästi hyvin keskeinen osa Linjaman identiteettiä. Kun kysyn häneltä mikä hän olisi, jos ei säveltäjä, hän vastaa heti: ”Hermoraunio”. Linjama kertoo liikuttuneensa syvästi lukiessaan Susanna Välimäen ja Nuppu Koivisto-Kaasikin Sävelten tyttäret -kirjasta historiallisten säveltäjänaisten vastoinkäymisistä. Ajatus siitä, millaista olisi joutua elämään yhtä ”kuvun alla” kuin historialliset säveltäjänaiset, saa Linjaman ahdistumaan.
”Se on se valtava musiikki mikä täällä on, minkä pitää päästä ulos”, hän kuvaa. ”Vaikka en olisi ammattisäveltäjä, säveltäisin koko ajan pöytälaatikkoon, koska sitä musiikkia vain tulee. Minun täytyy saada kirjoittaa se ylös jonnekin.” Historiallisten säveltäjänaisten täytyi itse raivata oma polkunsa kohti säveltäjyyttä. Linjama kokee olevansa onnekas, sillä hän on saanut kasvaa säveltäjäksi muiden rohkaisemana ja tukemana: ”Enhän minä olisi varmaan vieläkään tajunnut, että voin oikeasti tehdä tätä ammatikseni, elleivät muut olisi sanoneet, että sinä voit.”
Välillä Linjama huomaa kuitenkin kyseenalaistavansa, onko hän ”ihan oikea säveltäjä”. Hänen täytyy muistuttaa itseään, että hän on säveltänyt kuusivuotiaasta saakka ”joka ikinen viikko, jos en ihan joka ikinen päivä”. Sävellyksen opiskelu on myös vaatinut valtavasti työtä: on opeteltava ”kaikki orkesterisoittimet ja soitinperheet ja niiden äänialat, avaimet ja yhdistelmät ja miltä ne kuulostaa sekä analysoitava kaikenlaisia partituureja”, Linjama listaa ja toteaa tietävänsä kyllä osaavansa työnsä hyvin. ”Jos se ei aina mene ihan sataprosenttisesti niin sitten se menee yhdeksänkymmentäprosenttisesti, ja se riittää.”
“Meillä on korkea koulutus, mutta me teemme töitä käsillämme.”
Nyky-yhteiskunnassa Linjama on havainnut kaksijakoisen suhtautumisen säveltäjän työhön. ”Toiset arvostavat sitä ja toiset ajattelevat, että siellä se vaan löllöttelee yhteiskunnan rahoilla”, hän tiivistää. Linjama arvelee tämän johtuvan osittain siitä, ettei moni tiedä, mitä muusikot ja säveltäjät todellisuudessa tekevät.
Linjamalle muusikko on akateeminen duunari: ”Meillä on korkea koulutus, mutta me teemme töitä käsillämme ja saamme jonkin konkreettisen asian toteutumaan siksi, että teemme sitä.” Toisaalta nykyajan muusikoilta vaaditaan todella monipuolista osaamista esimerkiksi markkinoinnin, kirjanpidon ja projektinhallinnan aloilta. Muusikon urapolun konkretiaa Linjama on tehnyt näkyväksi Instagram-tilillään @maleenalinjama.
Uhanalainen perhonen päätyi pianoteokseen
Lento capriccioso – Havaintoja luhtakultasiivestä pianolle (2023) on pianisti Tiina Karakorven tilausteos. Linjaman sävellykset käsittelevät usein luontoa ja luontokatoa tai historian vahvoja naisia, ja Lento capricciosossa nämä teemat yhdistyvät: teos on saanut inspiraationsa perhosesta ja Mary Gallénista.
Mary Gallén (1868–1947) oli pianisti ja naimisissa taidemaalari Akseli Gallén-Kallelan kanssa, jonka ateljeemuseossa Tarvaspäässä teos kuultiin osana Karakorven konserttisarjaa Maryn sormenjäljillä.
Luhtakultasiipi taas on sinisiipisten heimoon kuuluva päiväperhonen. Maryn aikana laji oli Suomessa yleinen, mutta lajin kanta on vuosien saatossa romahtanut ja nykyisin se on listattu uhanalaiseksi. Luhtakultasiipi viihtyy rantamaisemassa, ”sellaisissa perinnemaisemassa missä on ollut lehmiä ja sellaista rehevää rantaniittyä, mitä juuri Tarvaspäässä on”, Linjama kertoo. ”On hyvin mahdollista, että Mary on puutarhassa kävellessään nähnyt juuri näitä perhosia omissa kukissaan.”
Linjaman teos viekin kuulijan Tarvaspään rantaniitylle: sen nopeat, heleät ja leikkisät tekstuurit kuvaavat perhosta ja rauhalliset, raskaammat soinnut puolestaan puutarhassa astelevaa Marya. ”Kaksi etenijää yhdessä,” Linjama tiivistää.
Lento capriccioson sävelkielessä Linjama tunnistaa toistavansa samankaltaisia tyylipiirteitä kuin useissa muissakin teoksissaan. Hän yhdistää sävellyksissään usein impressionismiin ja jazzmaisiin elementteihin vähän ”neoklassista ilottelua” ja hyödyntää mielellään dynamiikkojen ääripäitä. ”Näköjään tämä alkaa olla aika tyypillistä minulle”, Linjama naurahtaa.
Jazz-opinnot tutustuttivat Linjaman improvisointiin, josta on vähitellen muodostunut säveltäjän tärkein työkalu uusien teosten luomiseen. Sävellystyö alkaa siitä, että ”menen pianon ääreen ja teen vain jotain”, Linjama selittää.
“En halua kirjoittaa kaikkea todella tarkasti.”
Koska piano on Linjaman oma instrumentti, sille säveltäminen on hänelle vapaata ja luontevaa. ”Tiedän heti tarkalleen, mikä toimii ja mikä on eri tasoisille soittajille mahdollista”, Linjama kertoo. Hän nauttii pianon laajan äänialan tarjoamista mahdollisuuksista sekä siitä, että kaiken pystyy kokeilemaan saman tien, toisin kuin esimerkiksi orkesterille sävellettäessä. ”Pystyn kokeilemaan heti, miten soinnut värisevät.” Muille instrumenteille kirjoittaessa Linjama varmistaa soittajilta, mikä toimii, sillä hän haluaa musiikkinsa olevan luontevasti soitettavissa. ”Haluan tehdä käyttömusiikkia”, Linjama painottaa.
Säveltäjänä Linjama luottaa musiikkiaan esittävien soittajien ammattitaitoon, ja hänelle säveltämisen yksi hienoimpia puolia onkin kuulla omat teoksensa toisten esittäminä – kuulla, kuinka ne ”heräävät toisen käsissä henkiin”. Linjamasta on myös hauskaa nähdä, kuinka eri esittäjät löytävät hänen teoksistaan uusia puolia, joita hän ei itse ole tullut ajatelleeksi. ”En halua kirjoittaa kaikkea todella tarkasti, vaan jättää esittäjälle vapauden tulkita”, Linjama toteaa.
Linjamalle sävellys on kuin vähitellen hahmottuva palapeli, jota hän samalla ikään kuin piirtää: ”Luonnostelen ensin joitain paloja, johonkin tulee vähän taivasta ja muualle vaikka veneitä. Ja johonkin palaan saatan piirtää hirveän tarkasti juuri tietynlaisen kukan ja sitten pohtia, että mihin minä oikein laitan tämän. Pikkuhiljaa alan tarkentaa muitakin paloja ja lopulta vasta tiedän, millainen siitä tuli.”
Artikkelin kirjoittaja Jenna Ristilä on pianisti ja väitöstutkija. Hänen taiteellinen jatkotutkintonsa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa keskittyy suomalaisiin säveltäjänaisiin 1800-luvulta nykypäivään. Kolmen haastattelun sarjassa Ristilä keskustelee Maria Kallionpään, Maleena Linjaman ja Ann-Elise Hannikaista tutkineen Markus Virtasen kanssa heidän sävellyksistään, jotka Ristilä esittää viimeisessä tohtorikonsertissaan 29.1.2026 Helsingin Musiikkitalon Organo-salissa.
Nainen, maailma – maita ja maisemia suomalaisten naisten pianomusiikissa
Jenna Ristilä, piano
29.1.2026 klo 19, Organo, Musiikkitalo
Kirjallisuutta:
Ruuska, Helena 2021. Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi. Helsinki: WSOY.
Välimäki, Susanna ja Nuppu Koivisto-Kaasik 2023. Sävelten tyttäret. Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. https://doi.org/10.21435/ha.154