Uusia polkuja raivaamassa: Miksi soitan naisten musiikkia

Miksi naisten säveltämän musiikin esittäminen on tärkeää ja minkälaisia kysymyksiä ja haasteita siihen liittyy? Artikkeli on lyhennelmä kirjoittajan ensimmäisen jatkotutkintokonsertin Naisten Salonki (2022) käsiohjelmatekstistä.

Olen yrittänyt kukkia, mutta tilanne on ongelmallinen.

– Henriikka Tavi

Ajattele hetki klassisen musiikin historiaa. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Ehkä muistat listan suurmiehiä ja heidän saavutuksiaan. Entä jos keskityt ajattelemaan naisia musiikin historiassa? Saatat tietää yksittäisiä säveltäjiä ja esiintyjiä, jotka ovat onnistuneet pääsemään mukaan historiankirjoituksen sivulauseisiin ja alaviitteisiin. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, voiko siinä todella olla kaikki mitä naiset ovat satojen vuosien aikana musiikin parissa tehneet? Historia ei tarjoa erillistä naisten musiikkikulttuuria, johon kuuluisi omat tyylinsä tai esitysinstituutionsa […] Toisin sanoen, ei ole olemassa perinteistä naisen ääntä, Susan (McClary 2002: 114) sanoo. Onhan se kurjaa, patriarkaatti vastaa, mutta meillä on valitettavasti paljon enemmän loistavia miesten sävellyksiä kuin naisten. Historia vain sattui menemään niin. Siksi säveltäjänaisiakaan ei tunneta kuin kourallinen, eikä heidän musiikkiaan kuulla enempää. Sara väittää vastaan: On olemassa niin sanottu hyväntahtoinen oletus siitä, että asiat ovat vain menneet näin, ihan niin kuin kirja voi aueta joltain sivulta, ja se aivan yhtä hyvin voisi aueta joltain toiselta, toisella kerralla. Tietysti kirjaesimerkki on opettavainen; kirjalla on taipumus aueta niiltä sivuilta, joita luetaan eniten, Sara (Ahmed 2017: 149) selittää. Niin myös Ludvig van Beethovenia esitetään enemmän kuin Greta Dahlströmiä ja hänen sävellyksiään pidetään arvokkaampina ja tärkeämpinä.

Marcia (Citron 1993: 67) huomauttaa, että itse asiassa ei ole olemassa mitään neutraalia, universaalia menneisyyttä; jokainen menneisyys edustaa myöhempää rekonstruktiota, joka valitsee, mitä haluaa korostaa. Naisten puuttuminen musiikin perinteisestä historiankirjoituksesta ei tarkoita, etteivätkö naiset olisi säveltäneet, soittaneet ja laulaneet vuosisatoja. Jossain on siis oltava enemmän kuin yksittäisiä, sinnikkäitä lasikattojen rikkojia – jossain on oltava naisten musiikin historioita, joiden jatkoksi minäkin voin liittyä. Fanny (Söderbäck 2012: 304) kertoo, että feminismin tehtävä on sekä paljastaa historiastamme unohtuneita näkökulmia että muuttaa rakenteita ja malleja, joita on toistettu sukupolvien ajan. Sara (Ahmed 2017: 14) ajattelee feminismiä rakentamisena: jos tekstit ovat maailmoja, ne täytyy tehdä feministisistä materiaaleista. 

Tohtorintutkintoni on yksi tällainen rakennusprojekti – se on historiankirjoituksen unohtunut näkökulma, feministisistä materiaaleista rakennettu maailma.

Sally (MacArthur 2002: 3) on huolissaan projektin negatiivisuudesta. Kuinka voin välttää vahvistamasta eroa miesten ja naisten musiikin välillä samalla kun yritän kiinnittää huomionne siihen, että naisten musiikki ansaitsee todella huomiota? hän tuskailee. Vickyn (Kirby 1989: 4) mielestä meidän täytyy vain määritellä erilaisuus eri tavalla. Täytyykö erilaisuus (kulttuurinen, seksuaalinen, luokka, jne.) aina ymmärtää tai ”toiseuttaa” komplementiksi, käänteiseksi tai negatiiviksi jostakin/jollekin sitä määrittelevälle vertausarvolle (länsimainen, mies, valkoinen, keskiluokkainen, jne.)? hän pohtii. Ei täydy, Sara vastaa. Ei feministinen projekti tarkoita, että sukupuolia pitää lähteä vertailemaan. Feministinen projekti on etsiä tapoja, joilla naiset voivat olla olemassa suhteessa naisiin; kuinka naiset voivat olla suhteessa toisiinsa, Sara (Ahmed 2017: 14) selventää.

Lucy ja bell eivät kuitenkaan ole vielä tyytyväisiä. Sudenkuoppa mille tahansa yleistävälle selitykselle naisista, erityisesti hyvin laajassa historiallisessa ja maantieteellisessä mittakaavassa, on se, että sillä on taipumus yhdenmukaistaa ja siten jättää huomiotta, piilottaa ja hämärtää naisten eroavaisuuksia eri luokkien, rotujen, uskontojen ja kaikkien muiden sosiaalisten ja historiallisten ryhmittelyjen sisällä ja välillä. Naiset eivät selvästikään ole mitenkään homogeeninen ryhmä, Lucy (Green 1997: 12) puhisee. bell (hooks 1984: 14) huomauttaa heti perään, että onhan yksinomaan sukupuoleen keskittyminen ollut selvästi helpompaa niille naisille, jotka eivät koe rotu- tai luokkasortoa. Sara (Ahmed 2017: 14) toteaa sovittelevasti, että hän kyllä laskee naisiksi kaikki, jotka seilaavat naislipun alla, mutta klassinen musiikki ei perinteisesti ole ollut niin inklusiivista. Kun puhutaan eurooppalaisen taidemusiikin säveltäjistä ja esittäjistä, puhutaan pääasiassa valkoisesta, varakkaasta yläluokasta. Minun konsertteihini kaikki ovat tervetulleita, mutta ennen niihin pääsivät vain kutsuvieraat.

On vaikeaa olla olematta vähän katkera kaikista niistä hukatuista mahdollisuuksista – kaikesta siitä mikä ei ollut, koska seksismi – vaikka meidän oli nyt tarkoitus olla positiivisia. Emmekö vain voisi nauttia musiikista hössöttämättä niin paljon siitä, mistä kaikesta naiset jäivät paitsi? patriarkaatti kysyy väsyneesti. En halunnut feminismin olevan kaikkialla, Sara (Ahmed 2017: 29) huokaa vastaukseksi. Halusin, että olisi paikkoja joihin mennessä voisin jättää kehoni taakseni. Valitettavasti sellaisia paikkoja ei taida olla olemassakaan. Ihminen on sukupuolinen olento niin biologisesti kuin sosiaalisestikin, sukupuoli lävistää koko ihmisen toiminnan ja vaikuttaa kaikkeen, mitä hän tekee ja tuottaa – myös musiikkiin, musiikin kuunteluun, esittämiseen, säveltämiseen ja tutkimukseen, Pirkko (Moisala 1994: 243) luettelee.

Naisten sävellysten tulisi olla luonnollinen osa nykypäivän konserttikulttuuria, musiikin opetusta ja musiikkielämää, Susanna (Välimäki 2019) jyrähtää, mutta eiväthän ne vielä ole. Saralla on tähän(kin) kohtaan osuva vertaus: Mitä useampi ihminen kulkee tietyllä polulla, sitä selvemmäksi tuo polku muodostuu. Huomaa tässä kuinka kollektiivisuudesta voi tulla suunta: tien raivaaminen monien kulkusuuntana. Ehkä juuri tämä toimii rohkaisuna: sinua rohkaistaan kulkemaan siihen suuntaan mihin kulkua helpotetaan. Kun on vaikeampi edetä, kun polkua on vaikeampi seurata, saatat lannistua; saatat yrittää löytää helpomman reitin, Sara (Ahmed 2017: 46) maalailee.

Näin on konserttikulttuurinkin laita. Sibeliuksen ja Merikannon lauluja esitetään niin paljon, että ne ovat kaikille tuttuja ja niiden erinomaisuus on yleisesti hyväksyttyä. Yleisö tulee mielellään kuuntelemaan lauluja, jotka se tuntee, ja muusikot mielellään esittävät tuttua ohjelmistoa, sillä sitä, minkä jo osaa, on helpompi esittää. Naisten sävellykset ovat vieraampia, nuotit on vaikea löytää, laadusta ei ole yleistä mielipidettä – tällä polulla astelu käy työstä. Siispä polulle tarvitaan liikennettä, naisten tarinoiden ja musiikin esille tuojia, jotta seuraavien kulkijoiden reitti olisi vähemmän juurakkoinen. Tohtoriprojektini tavoitteena on olla yksi tämän polun raivaajista.

Jenna Ristilä. Kuva: Gustav Larsson.

Jenna Ristilä on pianisti ja tekee taiteellista tutkimusta tohtoriopiskelijana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa aiheenaan suomalaiset säveltäjänaiset 1800-luvulta nykypäivään.

lähteet

Ahmed, Sara (2017) Living a Feminist Life. Durham: Duke University Press.

Citron, Marcia (1993) Gender and the Musical Canon. Cambridge: Cambridge University Press.

Green, Lucy (1997) Music, Gender, Education. Cambridge: Cambridge University Press.

hooks, bell (1984) Feminist Theory from Margin to Center. Boston MA: South End Press.

Kirby, Vicky (1989) ”Capitalizing difference: Feminism and Anthropology”. Australian Feminist Studies 4:9, 1–24.

MacArthur, Sally (2002) Feminist Aesthetics in Music. Westport, Conn: Greenwood Press.

McClary, Susan (2002) Feminine Endings. Music, Gender and Sexuality. Minneapolis: University of Minnesota Press.

Moisala, Pirkko (1994) ”Musiikin naistutkimus. Musiikki sukupuolen kautta tulkittuna”. Musiikki 3, 241–277.

Söderbäck, Fanny (2012) ”Revolutionary Time: Revolt as Temporal Return”. Signs 37:2, 301–324.

Tavi, Henriikka (2007) Esim. Esa. Helsinki: Teos.

Välimäki, Susanna (2019) ”Säveltävät naiset Suomessa 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun”. Toiminta Soi! Kirjoituksia yhteiskunnallisesta, toiminnallisesta ja aktivistisesta musiikintutkimuksesta. 9.2.2019.